LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Museossa luodaan mennyttä maailmaa

Miten herättää henkiin kymmeniä tuhansia vuosia vanha maailma? Uudessa Muutosta ilmassa -näyttelyssä avataan ikkuna tulevaisuuden lisäksi myös pitkälle menneisyyteen. Kadonneiden elinympäristöjen kuvaaminen mahdollisimman todenmukaisesti ei ole aivan helppoa. Luonnontieteellisen keskusmuseon ammattilaisten työtä avustavat niin kansainväliset tutkimustulokset, Helsingin yliopiston asiantuntijat kuin luolamaalauksetkin.

Suuria esineitä on täytynyt kuljettaa näyttelytiloihin kierreportaiden kautta. Kuva: Salla Mehtälä / LUOMUS

Tänä kesänä Luonnontieteellisen museon hississä on voinut tulla vastaan luolaleijona. Museon toisessa kerroksessa riittää vilskettä, kun uuden näyttelyn rakentaminen on päässyt täyteen vauhtiin. Rakennustyöt ovat pysyneet museovierailijoilta piilossa, sillä näyttely avataan aikaisemmin yleisöltä suljettuihin tiloihin. Ovien takana on kuitenkin jo pitkään maalattu muinaisia maisemia, trimmattu villasarvikuonoa ja kannettu puunrunkoja.

Muutosta ilmassa -näyttelyn valmistelut alkoivat jo elokuussa 2014, kun neljä villamammuttia muutti Luonnontieteelliseen museoon. Mammutit pääsevät tähdiksi näyttelyn jääkausiosioon, jossa tarkastellaan ilmaston muuttumista vuosituhansia sitten.

Näyttelyn rakentamiseen vaaditaan monenlaisia materiaaleja. Kuva: Salla Mehtälä / LUOMUS

Näin kaikki alkaa                                                                           

Näyttelyn rakentaminen saa alkunsa käsikirjoituksesta, jossa kerrotaan koko näyttelyn läpi kulkeva tarina. Tarinan pohjana on, mitä tietoa yleisölle halutaan tuoda, mutta sitä muovaavat myös rajoitteet. On löydettävä saatavilla olevia eläimiä ja materiaaleja, jotka sopivat niille suunniteltuihin tiloihin. ”Tämän näyttelyn haastavimpia puolia on pitkän aikaskaalan sijoittaminen rajoitettuun tilaan”, kertoo Kirsi Hutri, Luonnontieteellisen keskusmuseon näyttelypäällikkö. ”Kaikista aikakausista kertoisi mielellään enemmänkin.”

Näyttelytiimin käsikirjoituksen perusteella suunnitellaan kaikki museon dioraamat, joihin konservaattorit täyttävät eli konservoivat eläimet. Dioraaman rakentaminen alkaa taustamaalauksesta, joka kuvaa elinympäristöä ja luo asetelmalle vahvan tunnelman. Taustaa vasten sijoitetaan konservoidut eläimet ja illuusio viimeistellään luonnosta kerätyillä materiaaleilla, kuten puilla tai sammaleella. Asetelmassa on onnistuttu, kun yksityiskohtiin ei moni kiinnitä huomiota. ”Jokainen kivi ja oksa asetellaan huolellisesti epäjärjestykseen. Luonnoton järjestys pilaisi illuusion ja pistäisi heti katsojan silmään”, Hutri hymyilee.

Taiteilija Seppo Polameren käsialaa ovat lähes kaikki Luonnontieteellisen museon dioraamojen taustamaalaukset. Videossa työn alla ovat jääkauden maisemat Muutosta ilmassa -näyttelyyn.

Hävinneitä eläimiä voi rakentaa uudelleen

Marraskuussa aukeavassa näyttelyssä kuvataan useita elinympäristöjä ja eläimiä, joita ei enää ole olemassa. Vaikka kukaan ei voi tietää yksityiskohtia varmasti, tieteellinen tarkkuus on yhä etusijalla. Luomuksessa apuna on muun muassa biologian sekä geologian asiantuntijoita ja tutkijoita, joiden tietämyksestä vakuuttava kokonaisuus kootaan.

Ari Puolakoski käytti luolaleijonan rekonstruktioon eläintarhasta saatua leijonan nahkaa. Kuva: Ville Korhonen / LUOMUS

Vain olemassa olevia eläimiä konservoidaan, mutta muinaisista eläimistäkin pystytään rakentamaan mahdollisimman tarkkoja rekonstruktioita.  Muun muassa fossiilien perusteella voidaan arvioida eläimen mittoja, kun luita verrataan lajin nykyään eläviin lähisukulaisiin. Monesti tietoa täytyy haalia yllättävistäkin lähteistä, jotta päästään lähelle alkuperäistä ulkomuotoa. Hyvänä esimerkkinä on luolaleijona. Eläintentäytön EM-kisassa palkittu luolaleijonan rekonstruktio rakennettiin huolellisesti nykyleijonan nahasta tutkimustuloksiin perustuviin luolaleijonan mittoihin. Anatomisista tutkimuksista huolimatta luolaleijonan lähes olematon harja perustuu yhä pitkälti luolamaalauksiin. Muinaisissa maalauksissa luolaleijonilla ei nimittäin ole harjaa.

Villamammutit ovat yksi Muutosta ilmassa -näyttelyn tähdistä. Kuva: Salla Mehtälä / LUOMUS

Muutosta ilmassa -näyttelyn viimeinen tulevaisuutta kuvastava osio alkaa jo hahmottua. Menneisyyttä kuvaavissa huoneissa taas riittää vielä töitä, ennen kuin näyttely avataan yleisölle 21. marraskuuta. ”Monipuolisuus ja yllätyksellisyys ovat tämän työn parhaita puolia”, Hutri naurahtaa. ”Näyttelyn rakentaminen on tosi hauskaa!”

Museossa luodaan mennyttä maailmaa

21.8.2015
Varpu Pärssinen
Avainsanat: 

Luomuksen blogiLuonnontieteellinen museo