LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Uutiset

13.5.2015

Kansainvälistä Lumoudu kasveista -teemapäivää vietetään maanantaina 18.5., jolloin Kumpulan kasvitieteellinen puutarha ja Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ovat poikkeuksellisesti avoinna ja niihin on vapaa pääsy. Tervetuloa seuraamaan kevään etenemistä ulkopuutarhoihin ja...

13.5.2015

lmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu muuttaa merkittävästi puiden vesitaloutta, ilmenee tuoreesta Nature Climate Change -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta. Kansainvälinen tutkijaryhmä osoitti, että 1900-luvun aikana tapahtunut ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu on saanut puut käyttämän...

Avainsanat::

Uutiset, Lajitieto

6.5.2015

Suomen Lajitietokeskus kokoaa ensimmäistä kertaa eliölajitiedon yhteen paikkaan. Avajaisseminaarissa perjantaina 22.5. klo 9:00–13:00 selviää, mistä kaikesta valtakunnallisessa palvelukokonaisuudessa on kyse. Keskustelua johtaa luontotoimittaja Minna Pyykkö. Seminaaria voi seurata livelähetyksenä...

27.4.2015

Tiedekulma Aleksilla tutkijat keskustelevat ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista 5.5. - 21.5. Ilmasto muuttaa kaiken on yksi Helsingin yliopiston 375-juhlavuoden tiedeteemoista. Teema alkaa Ilmasto muuttaa luonnon -paneelilla tiistaina 5.5. kello 17:00-18:30, jolloin...

24.4.2015

Helsingin suurin vappuinen lastentapahtuma Vappushokkelo valtaa Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan vapunpäivänä 1.5. Biologian opiskelijoiden perinteinen koko perheen tapahtuma tarjoaa monenmoista tekemistä niin lapsille kuin lapsenmielisille. Tänä vuonna sukelletaan syvän meren tunnelmiin,...

1.4.2015

Tuoreet seurantatiedot osoittavat, että monien sorsalajien kannat ovat taantuneet. Muuttolintuina sorsat eivät tunnusta maiden rajoja, eikä yksittäinen maa voi siten ratkaista sorsakantojen ongelmia. Hanko kerääkin huhtikuussa rannoilleen lintujen lisäksi vaikuttavan joukon maailman...

31.3.2015

Hitaasti muuttuvat, liikkumattomat kasvit tarjoavat ihmisille vähemmän ärsykkeitä kuin eläimet, jolloin ne jäävät helposti huomiotta. Uusimmassa Ympäristökasvatus-lehden teemanumerossa perehdytään vihreään massaan ympärillämme eli kasveihin.

23.3.2015

Kaisaniemen kasvihuoneissa on viime kuukausien aikana pesty ja puunattu niin kasveja kuin käytäviäkin. Myös jättilumpeen allas on valmiina tulevaa kasvukautta varten ja uusi parananjättilumme pääsee aloittamaan kasvunsa kuumankostessa lummehuoneessa maaliskuun lopulla. Huhtikuusta lähtien...

11.3.2015

Silitä kiilleliuskepoimun pintaa, tunnustele rikkikiisukidettä, tunne meteoriitin paino tai paheksu lentoliikenteen sekoittanutta Eyjafjallajökull-tulivuoren tuhkaa. Osana IHME-festivaalien Saa-koskea-teosta näytteet ovat kosketeltavissa Vanhalla ylioppilastalolla viikonloppuna 27 - 29.3....

Avainsanat::

Uutiset

27.2.2015

Meren ylitys on valtaosalle linnuista valtava voimainponnistus täynnä riskejä, sillä mahdollisuutta levähtämiseen ei ole. Tammikuussa Islannista löydettiin Suomessa rengastettu sarvipöllö, joka on ensimmäisen kerran todistetusti selvinnyt Atlantin ylityksestä ja satojen kilometrien merimatkasta.

Avainsanat::

Uutiset, Tiedote, Lajitieto

Pages