LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen huippututkija vierailee Suomessa

19.5.2015
Ville Korhonen

lmastonmuutoksen vaikutuksia eliölajeihin tutkiva Jessica Hellmann saapuu Suomeen toukokuun lopussa. Arvostetussa yhdysvaltalaisessa University of Notre Damessa työskentelevä tutkimusjohtaja luennoi ilmastonmuutoksen aiheuttamista suojelutarpeista Helsingissä järjestettävässä seminaarissa 2. kesäkuuta. Lisäksi hän tapaa vierailunsa aikana 25.5.-6.6. tutkijoita, opettaa jatko-opiskelijoita ja tutustuu suomalaisiin ympäristöalan toimijoihin ja tutkimuslaitoksiin.

Jessica Hellmann on biologi, joka tutkii ilmastonmuutoksen vaikutusta eläimiin ja kasveihin. Hellmann on tutkinut muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksia eri perhoslajeihin ja niiden isäntäkasveihin. Hän on kiinnostunut uusista keinoista suojella lajeja. 

Erityisesti Hellmann on perehtynyt avustettuun leviämiseen, jonka tarkoitus on auttaa niitä lajeja, joiden olemassaoloa ilmastonmuutos uhkaa. Monet lajit eivät kykene sopeutumaan tai siirtymään uusille sopiville alueille riittävän nopeasti nykyisen ilmastonmuutoksen tahdissa.

– Jessica Hellmanin vierailu on merkittävä jo pelkästään siksi, että tutkimusala on niin uusi ja heikosti tunnettu. Kansainväliset huippuvierailut ovat uudella alalla aito mahdollisuus läpimurtoihin, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon dosentti Susanna Lehvävirta, joka johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa tieteidenvälistä tutkimusryhmää avustetusta leviämisestä.

Tutkimustyön lisäksi Hellmann on aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän on mukana useissa hankkeissa, joissa selvitetään keinoja sopeutua ilmastonmuutokseen. Vierailua rahoittaa Fulbright ja isäntinä toimivat Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Turun yliopiston biologian laitos.

Seminaari: Challenges and novel approaches to conservation under climate change – transdisciplinary perspectives. Info center Korona, lecture hall 2, Viikki, Helsinki 2 June 2015 9:00 - 12 noon »

Jessica Hellmannin kotisivu »

CNN: The Vatican's next big moral mission »

@JessicaHellmann »

Lisätiedot:
Susanna Lehvävirta
Dosentti
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto
susanna.lehvavirta@helsinki.fi
050-576 2952

Avainsanat: 

UutisetLajitietoKumpulan puutarhaKaisaniemen puutarha