LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Lämmin kevät ja alkukesä parantavat Pohjolan laululintujen pesintämenestystä

2.5.2018
Aleksi Lehikoinen

Laulurastaan pesäpoikaset (kuva: Aleksi Lehikoinen)

Tuore suomalaiseen pitkäaikaisseurantaan perustuva tutkimus osoittaa, että pikkulintujen poikastuotto on korkeampaa lämpimien keväiden ja kesien jälkeen. Kylmä sää vähentää hyönteisravinnon määrää, heikentää mahdollisuutta pesiä toistamiseen saman kesän aikana ja altistaa poikaset kylmettymiselle.

– Moni varmasti vielä muistaa viime vuoden kylmän loppukevään ja alkukesän. Silloin oli myös koko seurantahistorian heikoin poikastuotto pikkulinnuilla, kertoo tutkija Kalle Meller Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Lämpötilan vaikutus erilainen eri puolilla Eurooppaa

Lämpimät kevätkelit paransivat poikastuottoa Suomessa niin Euroopassa talvehtivilla lähimuuttajilla kuin tropiikissa talvehtivilla kaukomuuttajilla.

Etelämpänä tilanne saattaa puolestaan olla päinvastainen, sillä Länsi-Eurooppaan myöhään saapuvien kaukomuuttajien on havaittu olevan lämpiminä keväinä ongelmissa. Hyönteiset nimittäin reagoivat lämpötilaan lintuja nopeammin ja poikastuoton kannalta tärkeä hyönteisravinnon huippu voi ajoittua aikaisina ja lämpiminä keväinä ennen kuin kaukomuuttajien poikaset ehtivät kuoriutua. Pohjolassa kaukomuuttajilla ei näyttäisi olevan vastaavaa ongelmaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan hyvä poikastuotto Suomessa kasvatti pesimäkantoja seuraavana vuonna tänne kaukaa muuttavilla muttei lähialueilta saapuvilla.

– Euroopassa talvehtivien lähimuuttajien pesimäkantoihin vaikuttavat pesimämenestyksen lisäksi talven ankaruudesta riippuva kuolleisuus, pohtii tutkija Markus Piha Luomuksesta.

Vaikka toukokuun ja kesäkuun alun lämpötilat eivät ole merkittävästi muuttuneet viime vuosikymmeninä, lämpenevä ilmasto voi kasvattaa pikkulintujen pesimäkantojen kokoa Pohjois-Euroopassa ainakin lyhyellä aikajänteellä.

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen tutkijoiden kanssa ja perustuu vapaaehtoisten rengastajien keräämään seuranta-aineistoon 20 pikkulintulajilla vuodesta 1987 lähtien. Tulokset on julkaistu kansainvälisesti arvostetussa Oecologia-tiedesarjassa.

Alkuperäisjulkaisu: A positive relationship between spring temperature and productivity in 20 songbird species in the boreal zone

Lisätietoja:

Avainsanat: 

TiedeuutisetTiedoteLajitietoSuomen luontoLuonnon seuranta