LUOMUS

Luonnontieteellinen keskusmuseo

Luonnontieteellinen museo 100 vuotta – tule mukaan juhlimaan!

24.2.2023

Luonnontieteellisen museon kokoelmat muuttivat Etu-Töölöön sata vuotta sitten ja nyt on aika juhlia. Näissä juhlissa lahjoja saavatkin kaupunkilaiset ja museon ystävät: kaksi uutta eläinveistosta elävöittämään helsinkiläistä kaupunkikuvaa. 

Moni muistaa entisen Eläinmuseon, nykyisen Luonnontieteellisen museon, parvekkeella olleet puiset kirahvit, jotka siirtyivät kesällä 2019 Sompasaunalle. Parveke on odottanut uusia asukkaita ja nyt reviirin on ottanut haltuunsa kolmimetrinen karhu nimeltä Urho. Veistos on taiteilija Eliya Zweygbergin tuotantoa ja tehty kuumasinkitystä teräsverkosta.  

– Urhon luomisprosessin myötä olen tutustunut paremmin kansalliseläimeemme. On ollut todella antoisaa päästä työstämään näin isoa teosta, johon tehdään laajaa pintaa, ihan eri tavalla kuin mihin olen tottunut aikaisemmissa töissäni, Zweygberg iloitsee.

​– Veistoksen koon ja mittasuhteiden lisäksi karhun muodot ovat tuoneet mukavaa haastetta. Karhun muotoihin vaikuttaa paljon paksu karva- ja rasvakerros, ja eläimen rakennetta on vaikeampi hahmottaa kun lihaksia ja jänteitä ei ole näkyvissä.

Urhon kaveriksi museon oven yläpuolelle on muuttanut huuhkaja, joka on vielä vailla nimeä. Tässä kaipaamme yleisön apua. Osallistu siis nimikilpailuun 5.3. mennessä! Palkintona on vuosikortti Luomuksen yleisökohteisiin. Nimi julkaistaan 8.3. Lisätietoa kisasta: Ehdota huuhkajalle nimeä

Keväällä etkot

Juhlavuosi jatkuu kevään aikana etkoilla museolla, jossa on tarjolla uudenlaisia kokoelmakierroksia sekä lapsille että aikuisille. Lauantaisin järjestettävä toiminnallinen työpaja Karvoja, luita ja siiveniskuja sopii perheille, treffipariskunnille ja ystäväporukoille – aivan kaikille viisi vuotta täyttäneille. Lippuja voi noutaa museon kassalta tapahtumapäivinä. Työpajat sisältyvät pääsylipun hintaan.

Kesällä käynnistyvät myös kauan odotetut kierrokset museon kellareiden kokoelmahalleihin. Tämä lisämaksullinen erikoiskierros on tarjolla nuorille ja aikuisille.

Kaikki museovieraat pääsevät kurkistamaan museon toimintaan aulaan sijoitettavan taiteilija-kuvittaja Heta Nääsin piirtämän, koko seinän kokoisen kuvan avulla. Kuvassa nähdään lapset museotyöntekijöinä työskentelemässä muun muassa kokoelmien, DNA-laboratorion, digitointilinjaston ja konservoinnin parissa.

Luomus, Luonnontieteellinen museo, työpajaopastus, kuva Hanna Hyvönen

Kesä on monimuotoisen juhlinnan aikaa

Kesän kynnyksellä juhlat pääsevät kunnolla vauhtiin, kun uusi juhlanäyttely avataan yleisölle lauantaina 3.6.

Luomuksen eläintieteen yksikön kokoelmat ovat muuttaneet Pohjoiselle Rautatiekadulle 1923. Kimnaasi-saliin rakentuva vaihtuva Juhlat metsässä -näyttely juhlistaa tätä tapahtumaa ja Luonnontieteellisen museon syntymää kertomalla nykytutkimuksesta, seurannoista, konservoinnista, kokoelmista ja näyttelytoiminnasta. Eli kaikesta mitä museorakennuksessa nykyään tapahtuu! Lisäksi mukana on osio, jossa mietitään, miten jokainen meistä voi vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen.  Näyttely on auki vuoden 2024 loppuun.  

Näyttelyn käsikirjoituksen tekemiseen ja aiheiden valintaan ovat osallistuneet Luomuksen asiantuntijat eläinkunta- ja hyönteistiimeistä. Kohderyhmänä ovat lapset ja lapsiperheet, joten näyttelyssä saa koskea, kokeilla ja innostua luonnosta. 

Juhlissa pitää tietenkin aina olla myös kukkia. Museon sisäpiha muuttuukin kesän aikana niityksi, joka toivottavasti on loppukesällä kauneimmillaan! Niityn lajistoa kerätään tietenkin iNaturalistiin, eli kaikille avoimeen mobiililajintunnistuspalveluun, jota Luomuksen lajitietokeskus ylläpitää Suomessa.

Syksyllä juhlitaan sisällä

Syksyllä juhliin saapuu tähtivieras eli viime kesänä Suomenlahdelle eksynyt mursu, jonka museon taitavat konservaattorit ovat laittaneet juhlakuntoon. Tarkka päivämäärä selviää hieman myöhemmin.

Syksyllä on tiedossa vielä yllätysohjelmaa erityisesti aikuisille asiakkaillemme. Seuraa siis juhlavuoden tiedotusta Luomuksen Facebook-sivuilla, Instagramissa ja Twitterissä, jotta pysyt menossa mukana! 

Facebook
Instagram
Twitter

Yhteystiedot

Yleisötoiminnan päällikkö Sanna Vuori, 050 4150 256, sanna.vuori@helsinki.fi

Luonnontieteellinen museo
Pohjoinen Rautatiekatu 13, Helsinki
Sisäänpääsy 18/15/10/8 € tai museokortilla
Avoinna ti–su

 

Avainsanat: 

UutisetYleistäTiedoteLuonnontieteellinen museoEläintiede